Nuorena kuvittelin tunteneeni suuresti ja ainutkertaisesti.
Kuvittelin, etten koskaan ole tai tunne niin vahvasti onnea, iloa, rakkautta.
Vaarassa olin. Nyt, aikuisena, viisikymppisena tunnen onnea. Kasittamatonta onnea.
Lahellani on ihminen, joka on peittoni, viittani. Kateni, ajatukseni, suuni, ihoni.
(kirjoitan Emiireista tulleella koneella, joten tassa ei ole aata ta oota ylapisteilla)
Ei haittaa. Asia on tarkein
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti