Olisi kurja olla Paris Hilton. Pariksen tekemiset ja arvatenkin kaikki tekemättömyydetkin ovat julkista tavaraa. Parisilla sitä on mitä esitellä. Ja esitteleekin. Useissa kuvissa Paris nättinä tyttönä, hymyillen nousee limusiinin takapenkiltä, mutta alushousut ovat unohtuneet kotiin. Parisilla on varmaan nuoruusiän dementia eli NID. Sellaiseen ovat sairastuneet monet julkkisnaiset. Julkkismiehet unohtavat vaan laittaa deodoranttia tai antiperspiranttia kainaloon ja kohta on maailman lehdissä kuvia Pierestä, jolla on hikiläikät kainaloissaan. Kyllähän se on inhon näköistä. Paris ei voi oikein mennä mihinkään ilman joukkoa lehtimiehiä ja -naisia. He ovat parismiehiä ja -naisia. He ajattelevat Parisia suihkussa ja nukkumaan mennessä. Odottavat, että keneenkähän se Paris seuraavaksi tulisesti rakastuu ja kohta sitten tekee bänät. Sellainen täyttää mielen. Pitää miettiä, mitä kaksi päivää kestäneessä suhteessa tapahtui. No. Paris ja Pariksen mies kävivät Las Vegasissa pelaamassa yksikätistä ja mustaa Jackiä, mutta johtuiko ero siitä vai tapahtuiko jotakin muutakin? Voisi tietysti olettaa, että Paris ei antanut miehelle tarpeeksi pelimerkkejä ja siitä mies tietysti masentuu ja haluaa jo päättää päivänsä. Siitähän saa jo mainion juttusarjan seuraaviin lehtiin.
Onkohan mitään muuta elämänaluetta kuin parisuhde, jossa jokainen on toisen suhteessa kaikkia muita etevämpi? Lehtimieskin. Siinä sitä on helppo toista ohjeistaa ja jokainen on oikeassa. Parisuhdeneuvon antaminen on aika helppoa ja tärkeääkin. Lehtijuttuhan voi pelastaa vaikka Smithien perheen erolta. Tärkeää on parisuhdetyö.
Pitäisi mennä Pariksenkin parisuhdeterapiaan. Siellä avataan solmuja. Vähän niin kuin Houdini.
Parisuhdeterapeutit tekevät työtä, jossa on paha tulla jälkikäteen väittämään: "Että paskan neuvon annoit, ei tästä mitään tuu, vaikka kuinka laskin vessakannen alas ja vein likapyykin laatikkoon.." tai " Että aina olin valmis, vaikka perunannostosta olisin lähtenyt makuukammariin, mutta eipä auttanut. Meikkiäkin laitoin eikä auttanut, ero tästä tulee ja tavarat vaan jakoon. Minä ainakin otan sen hopeisen lusikkasarjan."
Parisuhdeneuvoja antaa neuvoja oikeastaan omasta elämästään. Pitäisikin olla töihinottohaastattelu jokaisen parisuhdesession alkajaisiksi. Asiakkaat istuisivat pyöreän pöydän ääressä, sinisessä huoneessa kynttilänvalossa ja tenttaisivat: "Että kertoopa nyt parisuhdeterapeutti, kuinka ne omat parisuhteet on mennyt ja missä oli kipukohtia ja kuinka niistä selvittiin? Oliko suhde avoin?"
Silloin sitä tietäisi ainakin, onko kyseessä positiivisiin tuloksiin terapoinut terapeutti vai huijari.
Mutta julkkiksella olisi kyllä vaikeaa parisuhdeterapiassa. Kaikki keltaiset ja muunkin väriset lehdet ovat kertoneet kaiken kaikista parisuhteista ja siinä on kyllä hankala avautua terapeutille. Aloittaisi vaikka, että "Nyt tämän Guyn kanssa on ollut vähän hankaluuksia, kun ei ole noita yhteisä kasvatusp..." niin terapeutti sanoisi heti, että "TIEDÄN, TIEDÄN. Luin jo lehdestä, että teillä on riitaa lapsien kasvatuksen ja uskontonäkemysten kanssa, tiedän" Olisi paha ruotia omia asioitaan siinä. Jotenkin se olisi vähän vanhan kertaamista. Eikä se ole kivaa. Kuka sitä jaksaa monta viikkolehteä vanhoja asioita vatkata. Ja vaikeaa olisi löytää Parikselle tai Madonnalle parisuhdeneuvoa. Ainakaan niin usein.
Parisuhde on parisuhde. Ei terapiaistunto. Siinä eletään, keitetään pottuja ja katsotaan tellua. Ollaan toisen kanssa ja tykätään. Välillä on huimia mounteverestejä ja välillä kuolemanlaaksossa vaelletaan. Vaan tahto lienee se tärkein. Voi ei, nyt pääsi parisuhdeneuvo.... Niin helppoa se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti