Pää tuntuu nyt kovin tyhjältä. Taitaa näkyä vähän jo ulospäinkin. Töitä on tänäänkin pitänyt tehdä; yhtä sun toista mutta ajatusmaailma tuntuu olevan kovin lamaannuksissa. Päässä ei oikein liiku mikään.
Ajattelevatkohan kaikki samalla tavalla kuin minä? No joo. Aivan typerästi sanottu, mutta tarkoitan tällä sitä, että ajattelevatkohan kaikki ääneen ja kuvien kanssa?
Kuvittelu on mielihupiani. Ajattelen sanoina ja näen kuvia ajatuksistani. Värikuvia. Lieneeko se normaalia vai olenko omituinen? Tämä hupi ei kuitenkaan vahingoita ketään, joten eiköhän se pysy sallituissa rajoissa.
Joskus iltaisin, kun uni odottelee ja tekee tuloaan, kuvittelen mielessäni talon merenrantaan. Ranta on leveä ja ennen taloa on rantatöyräs, jossa kasvaa rannan korkeaa ja karheaa heinää. Meren toisella puolen ei näy rantaa tai saaria. Vain ulappa. Lempeä sellainen. Kuvitelmissani ei ole koskaan myrskysää. Aurinko paistaa pilvipoutaiselta taivaalta. Taivas kaartuu.
Talo on kaksikerroksinen, harmaan sininen puutalo. Talossa on kuisti ja kuistin oikeassa reunassa on puinen, valkoinen istumakiikku. Kiikussa on tyynyjä ja huopa. Kiikun vieressä on valkoinen pyöreä pöytä ja pöydällä vanha pitsiliina. Kannussa on sitruunasta puristettua mehua ja muutama sitruunaviipale kelluu reunaa vasten törmäillen jääpalasiin.
Merenpuolelta sisään mentäessä on iso oleskeluhuone. Huoneen yhdellä seinällä on luonnonkivistä muurattu takka ja muita seiniä peittävät kirjoja täynnä olevat kirjahyllyt ja taulut. Sohva on vanha, pehmeä ja mukava.
Yläkerrassa on privaattipuoli eli makuuhuoneet ja ihan oma budoaari.
Tässä kohdassa usein olen jo unten mailla, enkä tiedä vielä mitä muuta talossa on.
Valo huoneissa on kuitenkin hieman hämyinen ja tunnelma hyvin hiljainen ja rauhallinen.
Ehkäpä siihen onkin hyvä nukahtaa.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti