POSTIA

Minä, kuten moni muukin istahti eilen illalla Kotikatsomon ääreen seuraamaan pappi Jakobin postin saantia. Ihmiset pyyntöineen, toiveineen, tarinoineen lähestyivät Jaakobia kirjeellä. Ihan perinteisellä. Aloittaen kauniisti vanhaan tapaan... Hyvä Pappi Jaakob... tai Rakas Pappi Jaakob. Kertoivat murheensa, pienensivät kuormaansa, saivat lohtua, esirukoilijan. Antoivat Jaakobin painia.

Välillä epäilen kovasti. Onko tällä elämällä luoja...Luoja? Välillä olen varma, että kaikki on vain sattumaa tai perhosen siivenisku Kiinassa.
Kohtaloko se meitä kuljettaa, Vishnu,  Shiva, Ganeha, Jumi vai Jumo? Onko uskoni Pascalin vaa`an varassa?
Välillä uskoni on paremmalla mallilla. Lepään uskossa. Ilman epäilyn häivää.

Elokuvassa pappi Jaakob tunsi, että kirjeet ja niihin vastaaminen olivat hänen tehtävänsä uskossa. Ja kun kirjeet lakkasivat tulemasta, Jaakob alkoi epäillä.
Odotamme aina merkkiä. Salamaa, valonsädettä, kiveä rannassa. Mitä milloinkin.

Niin tai näin. Hyvä tarina ei tarvitse kuin näköisensä ja kokoisensa tulkin. Olisko se niin uskon kanssakin?