Sairastelen tässä parhaillaan. Nuha ei mennytkään pärskimällä ohi, vaan pesiytyi nokkaonteloihin ja jämähti sinne. Henki ei kulje mihinkään suuntaan; ei ulos eikä sisään. Paine kasvaa. Se on fysiikkaa. Kun umpinaiseen astiaan laitetaan vaikkapa tulehduksen aiheuttamaa märkää, niin se aiheuttaa ympäröiviin kudoksiin painetta. Kun ei ole muuta mahdollisuutta. Paine on ikävää ja kivuliasta. On kuin valtava koura puristaisi puolta päätä silmän, otsan ja posken takaa aina hampaisiin asti. Helpotuksen voisi tuoda lääkärin nokkaan työntämä rassi, jolla märkä vedettäisi ulos, vaan en vielä ole tarpeeksi kipea enkä siis uskalla. Huomenna menen rassattavaksi, jos olo ei helpotu. Sain eilen kuitenkin napakat antibiootit. Pitäisi sinuiitin häipyä ja olon kohentua. Täällä Suomessa se on vaivatonta. Turha narista lääkärille pääsyn hitaudesta tai puhelimessa jonottamisesta. Kuitenkin jo alle jonkun tunnin odottamisen saa reseptin käteensä ja apteeksita muovipullollisen lääkettä. Vaivaan kuin vaivaan. Vakavaankin.
Toista on toisella puolen maailmaa. Haitissa valtaisa joukko ihmisiä jäi puristukseen ja paineeseen talojen alle ja kuoli sinne vammoihinsa tai nääntyivät janoon. Pienet, isot, laihat, lihavat, rikkaat ja köyhät. Laattojen yhteentörmäys ei kysellyt lompakon paksuutta tai kansallisuutta.
Eikä lääkäreitä tai sairaaloita ole. Ne murenivat pölyksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti