Olen kirjastonkirjalukija ja tämä koskee nimenomaan uusia, minulle tuntemattomien kirjoittajien kirjoja. En sijoita heihin ennen koeluentaa. Ainakin kirja tai kaksi pitää lukea kirjaston kokoelmista. Kun tulemme sinuiksi, saatan ostaa saman kirjailijan kirjan. Ikiomaksi. Hyllyyn, yöpöydälle.
Jos pysymme etäisinä emmekä puhu samaa kieltä, en käytä aikaani kirjailijaan/kirjaan enää. Joskus (harvoin) olen kypsyessäni kokeillut uudestaan ja saattanut ymmärtää tekstiä, ajatustakin paremmin. Usein kuitenkin ensivaikutelma on pysynyt.
Hyvää kirjoittajaa on nautinto lukea. Joihinkin sellaisiin olen tähän asti eläneenä kirjan kautta tutustunut.
Merete Mazzarella on yksi niistä.
Hän on toiminut kirjallisuuden professorina ymmärtääkseni Helsingin yliopistossa ja teksteistä voi päätellä sitä valtavaa tekstin määrää, jonka hän on elämänsä aikana lukenut.
Aluksi luin kirjoja hänen perheestään Ensin myytiin piano, Illalla pelataan Afrikan tähteä, Juhlista kotiin sekä viimeisimpänä Täti ja krokotiili.
Tässä viimeisemmässään Mazzarella mm. pohtii ystävyyttä ja rakkautta.
Eilen illalla nojailin päätytyynyyn ja lueskelin. Aluksi ajattelin, kuinka hyvin hän kuvasi ystävyyttä mutta sitten huomasin riiteleväni kirjailijan kanssa. Hänen vertailunsa ystävyyden ja rakkauden välillä ei sopinut ajatusmaailmaani. En voinut allekirjoittaa noita sanoja.
Rakkaussuhteessa ei hänen mielestään voitu olla ystävyyssuhteessa. Rakkaussuhde vaatii (hänen mielestään taas) toiselta lupauksia, yhteenliittymistä, jota taas ystävyyssuhde ei vaadi. Ystävyys kestää monta asiaa toisin.
Jäin miettimään, olenko asettanut ystävyyden riman saavuttamattomiin? Onko ystävyyssuhteideni vähyys johtunut siitä? Olenko liian kulmikas ystäväksi?
Ajatusten eroavuudesta ja riitelystämme huolimatta Mazzarella kuuluu edelleen yöpöydälleni. Häntä en laita hyllyyn pölyttymään
Ystävyys säilyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti