Ajelin kotia hivuttavan kauniissa sinisessä hetkessä viiden jälkeen iltapäivällä, täydenkuun mollistellessa taivaalla. Työpäivä oli venähtänyt ja oli hetki siirtää ajatus kotiosastoon työosastosta. Minulla on työmatkaa vajaa 30 kilometriä ja osaan sanoa melkein metrilleen, missä tuo siirtymähetki tapahtuu. Se on siinä Sikabaarista hieman kotia päin. Ihailin hetkeä täydessä hiljaisuudessa. En raaskinut häiritä sitä edes radion pöpötyksellä. Pää tyhjeni ja alkoi valmistautua omaan oloon. Upea hetki.
Matkan varrella vasemmalla puolen tietä sijaitsee iso navetta. Sukulaistytön hoitamia lehmiä parsissaan. Komia navetta. Nytkin lehmien lämpö höyrysi rakennuksen piipuista pakkasäähän ja suorakulmion muotoisista ikkunoista loisti keltaista valoa.
Onneksi en ole päätynyt emännäksi maataloon.
Mistä sitä tietää, milloin lehmät haluaa mennä nukkumaan ja pitää sammuttaa valot? Tai pitäisikö lehmille esittää navetan päätyseinään elokuvia kesälaitumista talvimasennusta estämään ja nauttisivatko ne enemmän klassisesta musiikista vai bluesista? Ärsyttäisikö musiikki joitakakin herkkiä lehmiä? Vanhempia ladyjä.
Hulluksi tulisin kahdessa päivässä kaikkien näiden kysymysten äärellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti