Olen särkenyt selkäni. 49 vuodessa sen ehtii tehdä.
Monien asiantuntijoiden luona olen ehtinyt vajaan kuuden kuukauden aikana vierailla. Fysioterapeutti...kaksikin, fysiatri, lääkäri. Ja monta asiaa olen selkärangasta ja hermoista oppinut.
On niveltä, pikkuniveltä, hermokanavaa, välilevyä. Ja tekniikasta myös. Magneettikuvista ja röngtenkuvista. Luulisin osaavani niitä aika hyvin jo tulkita. No, ei vainkaan.
Mielenkiintoista ihmisen anatomia on, kun ei sattuisi. Koko ajan.
Istuupa, seisoopa, makaapa tai tekeepä mitä vain niin aina sattuu.
Alan ymmärtää niitä, jotka haluavat kannabiksen lailliseksi kipulääkkeeksi. Jaa, se taitaa ollakin.
Eilen pääsi sitten itku, kun sattui nii helkkaristi. En muista, milloin olisin itkenyt sellaisesta syytä. Lapsena varmaan.
Kipu tuntuu aluksi paikallisesti siinä paikassa, joka on mäsänä. Muutaman päivän jälkeen kipu alkaa haitata kävelyä tai muuta tekemistä, mitä milloinkin. Sen jälkeen viikon tai parin päästä, ei enää jaksa olla mitenkään, on vain huonolla tuulella. Seuraavaksi ilmaantuu toivottomuus. Että tämä ei tästä muutu.
Onneksi on lääkettä. Monenlaista nappulaa olen kokeillut; mahaystävällistä ja vähemmän mahaystävällistä. Nyt olen siirtynyt kipulaastariin ja kas, auttaa se.
Viime yönä nukuin koko yön.
Siitä olen iloinen ja tietenkin, tarmoa täynnä.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti