RAKKAUDEN KATSE

Kävin tänään aamulla laboratoriossa. Syömättä ja juomatta.
Vähän odottelin mutta sanotaanhan sitä, että on hyvä istuakin ennen kokeiden ottamista. Yhden Kotivinkki-lehden lukaisin päällisin puolin.
Edelläni oli isä ja pikkuinen poika. Söpö kuin makiainen, vaaleat, hieman kiharat hiukset. Kokeeseen oli menossa. Iskän sylissä istui vakavana ja vähän taisi pelottaakin. Heidän vuoronsa tuli ja pian alkoi kuulua lohdutonta itkua oven takaa. Itketti niin kovasti ja osin pelkokin taisi purkautua itkuna.
Tulivat pian takaisin odotusaulaan ja itku jatkui.
Vaan olipa viisas, nuori isä. Hänellä oli aikaa istua pikkuisen pojan kanssa kiirehtimättä. Isä lohdutteli pientä ja puhalsi pistoskohtaan. Silitti hiuksia ja selkää. Piti sylissä ja keinutti. Itku muuttui ensin nyyhkytykseksi ja lopulta lakkasi kokonaan. Hikinen pikku mies koki turvaa ja hellyyttä. Pikkuinen näytti kädellään ovea, jonka takana kipeää oli käynyt ja isä nyökytteli, ettei sinne tarvinnut enää mennä. Sen verran miehenalku osasi puhua että kysyi: "Äiti?" ja isä siihen vastasi, että äiti on kotona. Kumisaappaissa ja kurahaalareissa lähti lohdutettu, rakastettu alle metrinen mittainen ihminen isänsä sylissä luottavaisena eteenpäin. Joskus sattuu, mutta rakkaus ja rakkauden katse vie kivun pois.