Olen saanut vieraakseni pikkuisen tytön. Kummityttöni. Hänestä olen kirjoittanut aiemminkin. Neiti on melkein kuusi vuotta ja hampaat heiluvat. Isoja asioita tapahtuu. Kasvu on käynnissä kohisten. Kummitädin asemassa saan keksiä kaikkea kivaa ja helliä loputtomiin pikkuista. Äidin ja isän tehtävä on toinen. Ajattelen sanojen merkitystä. On tärkeää sanoa pienelle, miten tärkeä tämä on. Huomata kaikki hyvät ja kauniit asiat hänessä ja sanoa niistä. Kertoa sanoin, suukkosin ja sylissä pitämällä kuinka upea ihminen hän on.
Miten on aikuisten laita? Onko meissä arvostamaan toista, kertomaan arvostuksemme, rakkautemme? Osoitammeko toisen ihmisen olevan elintärkeä? Vai oletammeko, että kaikki vain on ja mitä siitä sen enempää puhumaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti