Luin illalla viisaan miehen haastatteluista tehtyä kirjaa. Kyseessä on jo manalle mennyt fyysikko, joka näki ilmiöt visuaalisina kokonaisuuksina. Nobel-jätkä.
Hänen päänsä toimi erilailla kuin meidän muiden. Sosiaalisuus oli hänelle outoa. Sitä hän ei ymmärtänyt, mutta halusi opetella. Tanssiminen, keskusteleminen tai vaikkapa baarissa käynti olivat hänelle valkoisia alueita kartalla. Naimisiin hän kyllä pääsi. Kolme kertaa. Lienee siis oppinut jotakin tai sitten luonto veti vain tikanpojan puuhun.
Aamulla töihin tullessa mietin, mitä uusien fysiikan ilmiöiden keksimminen/löytyminen/todistaminen oikeastaan on tai miten sitä voisi kuvailla vaikkapa Alfa Centaurista eli Rigil Centaurista eli Tolimanista tulleelle hengelle, oliolle. Tai voisiko?
Uudet, ennen keksimättömät fysiikan ilmiöt ovat niin kuin kutoisi vaatetta, jota kukaan ei vielä tiedä. Ei tiedä, mihin sitä käytetään tai minkä muotoinen se on. Eikä sitäkään tekeekö jotain hyvää vai pelkkää kuttaperkkaa.
Kutojalla on kaikenmaailman värisiä lankoja umpinaisessa laatikossa, jonkinlainen ohjeen tapainenkin ja hieman kokemusta kutomisesta.
Kutoja tekee perussilmukat, jotka kyllä hallitsee ja aloittaa silmukka silmukalta. Uuden vaatteet muoto ei vielä hahmotu. Ei tietenkään koska kukaan ei tiedä, mikä on syntymässä. Silmukoiden lisäämistä tuossa kohtaa, vähentämista tässä. Väriä pitää vaihtaa juuri tässä ja tähän tarvitaan joustoneuletta. Jotain syntyy ja into on kova. Hahmottuu se ja eräänä päivänä tai yöllä suden hetkellä, kutoja tekee viimeisen silmukan ja nostaa työnsä tuloksen tarkasteluun. Tässä tämä nyt on, eikä voisi olla parempi. Juuri minulle sopiva ja erinomaisen käyttökelpoinen.
Se, että juuri tämä mainittu mies näki asiat visuaalisina ilmiöinä, ei numeroina tai kaavoina antoi hänelle edun muihin nähden ja teki hänestä yhden maailman huippufyysikoista.
Onneksi olemme niin erilaisia, jokainen tällä pallosella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti