Monilla meistä on kotonamme monenlaista eletronikkaa. Keittiössä jääkaappi, pakastin, viileäkaappi, liesi, uuni, mikro, astiainpesukone, vatkain, vedenlämmitin, leivänpaahdin, kahvinkeitin, silitysrauta, sauvasekoitin. Joillakin viinikaappi ja ... mitä vielä? Leipäkone kaapin takimmaisessa nurkassa alakaapissa, piilossa muistona 80-luvulta. Vohvelirauta tietysti herkuhetkiä varten. Kaikkea on. Eikä tule toimeen ilman. Muista huoneista lisää: televisio (useita), stereoyhdistelmä tai kotiteatteri, dataprojektori katossa, Tobi-höyrysilittäjä, mankeli, VHS, erimuotoisia, hankalasti sijoitettavia kuntoilupyöriä, juoksumattoja, DVD-laitteita, MP3-soitin ja kaikenmaailman iPodeja. Mutta tietysti myös tietokone. Pöytämalli, joka tilan puutteessa on kyllä lattialla ja tulostin. Skanneri (pieni pöytämalli) ja webkamerat tietysti. Toisessa huoneessa on siirreltävä, kannettava tietokone. Läppäri. Sitä kannellaan sen mukaan, missä halutaan olla yhteydessä näkymättömään maailmaan. Sen kaukaisiin ja eksoottisiin kohteisiin. Tietokoneen kautta pääsemme minne tahansa. Käväisemme Vatikaanin museossa, Pyhän Paulin katedraalissa tai tuhmilla sivuilla, joissa alastomat tai naruihin verhoutuneet ihmiset harrastavat nautintaa. Vaikka joissakin nautinta on kaukana. Tuskaa näyttää enimmäkseen olevan. Ainakin piiskauksen määrästä päätellen.
Mutta mitä tehdä, kun kone postaa? Hurahtaa viimeisen hurauksen, vihreä valo sammuu kuin silmä ja laite jäähtyy pois perheestä. Vanhasta pakastearkusta ovat kekselijäät ihmiset tehneet maahan hautaamalla kotiavantouimapaikkoja. Kiva ja näpäkkä keksintö. Sinne on hauska mulahtaa saunan jälkeen kylmenemään. Kaikenkarvattomia pienkoneita voi käyttää erilaisten uusiotaideteosten rakennusaineina. Niistä alkaa olla jo paikka paikoin pula.
Mikäpä piristäisi suomalaista pankkisalia paremmin kuin nykytaiteilijan NIMETÖN 326, joka liikkuu ja symbolisoi nykyihmisen kiirettä ja samalla pysähtyneisyyttä, sekä ajattelematonta kerskakulttuuria. Se on hieno. Siitä saa helpotusta kiireinen lainanhakija arkipäivään. Taide virkistää sielua.
Mutta mitä tehdä kannettavalle tietokoneelle? Tietysti kierrätettävät osat ensin kiertoon, totta kai. Kaikkihan niin nykyään jo tekevät. Mutta eikö kätevä mies tai nainen keksisi siitä jotakin muutakin, innovatiivistä? Keksii tietysti.
Ortodoksit ovat jo satoja, tuhansia vuosia pitäneet mukanaan matkaikoneja. Ikoni on muisto kotoa, paikka, jossa hiljenyä erossa maailmallisesta ja olevaisesta. Ikonissa on keskellä sarana ja kummallakin sivulla joko Neitsyt Maria poikansa kanssa tai sitten perheelle tärkeä pyhimys. Siispä. Kaikki romut pois kannettavasta ja koivupuulle ikonia maalaamaan. Sovituin värein ja perinteen mukaan. Ajatus siirtyy ikonia maalatessa arkipäiväisestä touhotuksesta sisäiseen ja mittaamattomaan. Mitat ikonille antaa kannettavan koneen sisätilat. Ikoni kiinnitetään lujasti kanteen ja pohjaan ja VOT. Siinähän on matkaikoni. Kannettava kuten molempien funktioon kuuluu; matkaikonin ja läppärin. Tiukassa paikassa ikonia aukaistaan ja voimme olla yhteydessä taas näkymättömään, tuonpuoleiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti