Pohjoisessa Lapissa kaamosauringon hämärässä lähellä Venäjän rajaa suurin piirtein Suomi-neidon kaulanitkauksessa Tsarmitunturin ja Akanlauttapään välisessä Pahakurussa asusteli jänis. Kunnon kekkuli. Kesäturkki veteli viimeisiään, talviturkki alkoi olla jo valmis. Jänis oli päiväunillaan, edellinen yö oli mennyt ruokaa jyrsiessä. Onneksi lumi ei vielä ollut peittänyt kaikkia mustikan varpuja ja mukavasti tuntui puista kuorikin irtoavan ristihuulen makoisempiin suihin.
Poikasia oli edelliskesänä syntynyt neljä. Yhden vei haukka tunturin rinteestä. Mutta mitä sitä menneen kesän kaikuja enää kuuntelemaan. Eteenpäin eläväisen mieli, mietti jänis ja venytteli koipiaan. Onneksi olivat nuo kolme poikasta olemassa ja aika omillaan jo olivat. Välillä kävivät äitimuoria tervehtimässä ja sitten jo pinkoivat matkoihinsa. Hyvähän sitä on nuorilla koivilla tunturiin kiivetä. Ei siinä kauan tuuli suhise, kun ollaan jo laella.
Talvi painoi päälle ja kohta sillään joulukin. Metsästäjät liikuivat ajokoiriensa kanssa. Joulupaisteja teki ilmeisesti metsästäjän mieli.
Ajossa oleva koira on kumma. Kai se tietää, että tavallisesti jäniksellä on tapana paeta monta kertaa samoja omia jälkiään pitkin ja palata takaisin omalle makuupaikalle. Tämän oli tarinamme kekkuli huomannut, eikä enää jäänyt koirien ajettavaksi. Suorinta tietä painui Pahakurun pohjaan ja siellä löytymättömiin. Kurussa löytyi monta suojaisaa paikkaa jänösen piileskellä.
Viime kesänä sattui kyllä kumma tapahtuma, jota jänis kurussa maatessaan vieläkin muisteli.
Oli ollut juuri kunnon ajo takana ja hengitystä selvitellessä alkoi kuulua kummaa naksuntaa jostakin yläpuolelta. Jänis käänteli päätään ja korviaan äänen suuntaan ja kohta näkyi kiemuraisen hännän pää oksien välistä. Orava siellä naksutteli oudosti.
Jänis kysyi eläinten englantia tuota yleismaailmaista eläinkieltä käyttäen, mitä orava naksahteli. - Nauran, vastasi orava.
- No kumma on sinulla nauru. Yleensä hohotetaan tei hehetetään. Harva nauraa naksumalla.
- Pakko naksua. Kettu vei minulta naurun.
- Kettu vei? Onpa outo juttu, nyt saat luvan selittää.
- Kuten tiedät varsin hyvin, kettu jahtaa meitä pikkuisia, sinuakin ja poikasiasi ja niin teki minullekin. Pääsin onneksi yhteen mäntyyn pakkoon ja aika heikkoon oksankärkeen.
Surmansuu siinä uhkasi. Ajattelin siinä täristessäni, että kettu on kauppamies ja haluaa aina hyötyä. Jos ei mahantäytettä, niin jotain kuitenkin. Huusin sitten ketulle, että kettu kuule, sinähän et osaa nauraa lainkaan. Jos annat minun elää, niin saat naurun minulta. Kettu aluksi vähätteli tarjoustani ja sanoi, ettei naurua voinut antaa toiselle. Minä siihen totesin, ettei kokonaan voikaan, mutta osan voi. Sinä saat hekotuksen ja minulle jää loput.
- No, kettu uskoi sinua, jänis kummeksi?
- Ei aluksi ja sanoi vain etteivät ketut voi oppia nauramaan. Ei omaa nauruaan saati sitten toisten naurua. Minä sanoin sille, ettei se ole vaikeaa. Kokeileppa nostaa suupieliä ylöspäin ja päästää kurkunpäästä ilmaa huulien välistä. Kettu tollo kokeili.
- Nauroiko tuo ryökäle mokomalla neuvolla?
- Olin pudota siitä oksannokasta, kun kettu nauroi ja minun oravanauruani, vastasi orava, säikähdin sitä sitten niin kovasti, että suustani pääsi naksaus ja siitä lähtien olen nauranut naksumalla.
- Kumma juttu. Oletko älynnyt siihen selitystä?
- Aikani ihmettelin sitä itsekin ja kävin sitten kysymässä viisaammalta. Tiedäthän sen Hammastunturin shamaanin? Monta päivää juoksi maita pitkin ja pääsin lopulta perille ja shamaani selitti minulle, mistä naurun vaihtuminen sitten loppujen lopuksi johtui.
- No mistä? Tuo jo pitää kuulla, sanoi jänis ja venytti oikein korvatkin mahdollisimman pitkiksi kuullakseen.
- Se on Lapin taikaa........
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti