Luemme päivän mittaan monenlaisia tekstejä. Joitakin kovasti keskittyen, joitakin vähän sinne päin huitaisemalla.
Tänään olen lukenut työsopimustekstiä ja yrittänyt ymmärtää. Moneen otteeseen. Teksti aukenee paikka paikoin kuin latu umpihankeen, mutta välillä pitää tosissaan koota ja hillitä itseään ymmärtääkseen kaikki sanojen ja lauseiden kiemurat. Minkälainen mieli on kiemuratekstin laatijalla? Kysymys nousee väkisin mieleen. Aivoissa täytyy olla paljon kerrostumia, kurveja ja mutkia harmaassa massassa, jotta sopimustekstin tasoiseen suoritukseen yltää. Siihen ei kuka-tahansa-mikko pääsekään.
Tänään puhuimme myös säästä. Kahvipöydässä joku siitä puhui. Kuuntelin ajatus vähän muissa maailmoissa ja poimin vain sanan ...säästä... ja aloin miettiä, mistä voisi vielä säästää. Asian oikea laji kyllä selkiintyi nopsasti kuin kanssakeskustelijat mittasivat minut katseillaan aivan tolloksi. Pakkaslukemista oli kyse.
Pakkaslukeminen tietysti voisi olla hauska kokemus myös. Lukea romaania pakkasessa, hangessa vaikka tähtitaivaan alla.
Romaania.... Niinpä.
Nopsasta lukemisesta, hutaisusta taas koitui alkuviikosta iloa koko kauppareissun ajaksi. Lööpissa luki: ANOPPI TOTEAA: MELUISA MINIÄ. Outo on kommentti puhemiehen uutukaisesta vaimosta anopinkinkaan suusta. Kiertelin leipähyllyä ja väkisinkin alkoi naurattaa ääneen mielikuva miniästä ensivierailulla äiti-Niinistön luona. Miniä alkaa heti ovensuussa jo meuhkata ja kertoilla asioitaan laajasti. Desibelit lienevät yhdeksässäkympissä. Kahvipöydässä perintöposliinit täräjävät kestävyytensä rajoilla miniän kehuessa löytämäänsä poikafrendiä. Entäs kirkossa sitten. Sulhanen odottelee alttarilla ja morsmaikku astelee isänsä käsipuolessa kirkon ovesta sisään ja kailotus on kuulunut jo kirkkopihasta alkaen.
Oikeastaan oli kyse mieluisasta miniästä.
Onnea siis tuoreelle avioparille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti