Monet voivottelevat maanantaita. Minä myös, vaikken niin usein. Monet kokevat sairastavansa sunnuntaineuroosia. Aloitetaan työnteko mielessä jo sunnuntaina. Suunnitellaan töiden järjestystä ja voivotellaan äänettömästi työn paljoutta tai vaikeutta. Tuntuu, ettei tulevista töistä voi selvitä. Se on kyllä hullua hommaa.
Viikonlopun jälkeen tuntuu siltä, että pitää koota itsensä ja heittääntyä arkeen ja työhön, työttömyyteen tai mihin vain. Jokainen johonkin.
Viikonloppuisin tai ainakin vapaapäivinä heittääntyminen on luontaisempaa. Sitä antaa itselleen luvan olla luonnonlapsi, avoin maailmalle ja kaikille vastaantuleville ihmisille.
Maanantaisin ja muinakin arkisina päivinä, vetää arki-ilmeen kasvoilleen; toimistoilmeen tai ojankaivuuilmeen. Kukin omansa.
Luonnollisuus jää kotiin ja alkaa käyttäytyä kuin aikuinen. Toimii ja tekee työtä tai työttömyyttä samalla kaavalla. On arki-identiteetti. Se ei paljasta mitään kenellekään. Suuri joukko ihmisiä luonnehtisi sinua aivan hullusti. Tunnistamattomasti. Vapaa ihminen on ihan eri. Luonnehdinta olisi perin toinen.
Kumpi olisi oikea? Sitä ei voi tietää.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti