Luin lehden. Vähän huonosti tosin, mutta kumminkin.
Otsikko napsahti silmiin...Onnen kynnyksellä....
Sitä oli pakko jäädä miettimään tarkemmin, sen enempää juttua lukematta.
Lukeminen olisi estänyt vapaan ajattelun.
Kynnyksellä? Kynnyshän pääsääntöisesti merkitsee pientä koroketta. Pääasiassa kynnyksen tehtävä lienee olla ovenkarmien lattianpuoleisena jatkeena, estää vedon ja viiman pääsy huoneeseen. Ehkä joskus entisaikaan se on estänyt myös pienempiä jyrsijöitä ja muita nilviäisiä pääsemästä huusholliin. Kynnys saattaa olla joskus askelluksen tiellä ja silloin kompastuu. Vanhukset varsinkin. Pyörätuoli-ihmisten taloissa ei ole kynnyksiä.
Onko onni ihmiselle jotain sellaista, että sen tiellä on oltava esteitä, kynnyksiä? Mikä tehtävä kynnysajattelulla on onnen kokemisessa? Onko onni suurempaan pienen esteen jälkeen vai onko kynnysonni viiveellä saapuvaa? Onko mahdollista kokea onnea ilman odotusta, esteitä?
Onni ei valitse aikaa, paikka tai henkilöä. Onni on yhtäkkiä ihmisessä. Sitä huomaa olevansa onnentäyttämä. Onnea voi aiheuttaa monenlaiset asiat. Onnen kääntöpuoli on luonteeltaan samanlainen. Se on onnettomuus. Ilman onnea oleminen. Onko siihenkin kynnys? Onnettomuuden kynnyksellä.
Voiko onnea harjoitella ja kehittää onnen vastaanottokykyään?
Haluaako joku torjua onnen ja olla onneton?
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti