Mikä ihmistä itkettää?
Surusta ihminen itkee, ilostakin. Väsymys voi olla joskus niin ylitse ja alitse vyöryvää, ettei voi kuin itkeä.
Moni itkee kuoleman ääressä tai lähellä. Vainajan vieressä on iät ja ajat itketty. Pyyhitty silmiä, veisattu, laulettu ja itketty. Kuolema pelottaa elävää ja siksi on turvallista itkeä. Itku tekee asiasta pienemmän. Surusta, ehkä ilostakin. Itku asettaa asiat oikeaan mittasuhteeseen. Itku loitontaa kuoleman elävistä.
Onpa ollut itkijänaisia. Naiset ovat tulleet taloon, asettuneet arkun ääreen, peittäneet kasvonsa huivin alle ja ottaneet itkemiseen sopivan asennon; keinuttaen ovat menneet itkunmaalle. Muistelleet manalle mennyttä, tämän elämää ja kaivanneet ainutkertaista, poismennyttä perheen ja läheisten puolesta. Nämä eivät surussaan siihen ole pystyneet. Itkijänaiset ovat osanneet pitää itkun oikeassa suhteessa. Ei ole heittäännytty hysteriaan, vaan sopivasti on nyyhkytetty ja on osattu lopettaa ajoissa. Pyyhitty silmät ja niistetty nenät.
Tänään nuori itki. Itki pelkoaan ja suruaan. Kaikki ei ollut mennyt hyvin. Itku auttoi. Itku antoi muille luvan lohduttaa. Itkussa ihminen on aukinaisena ja vastaanottaa lohdun sanoja vastaan.
Maailmassa ei ole liikaa lohdutusta.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti