Kolmatta päivää lomalla ja aikaa miettiä omia ajatuksia. Ei kenenkään toisen huolia tai murheita. Ei etsiä kadonnutta reppua, ratkaista vetämättömän wc-pöntön salaisuutta, ei vastata puhelimeen, jos ei huvita. Sähköpostinkin saa lukea, jos hotsittaa. Eikä ole pakko olla todellisessa tai virtuaalisessa yhteydessä keneenkään.
Ei siis paljon hotsita.
Saa siivota piha-aittaa, ajella moottoripyörällä, tyhjentää vaatekaappia, juosta hiekkatietä jänönpoikasen kanssa, oleilla pihalla, sisällä tai touhuta. Nyt on enempi touhuttanut.
Sitä kai voi nimittää laskeutumiseksi lomaan. Talven aikana ei jaksanut tarttua moneenkaan kotitoimeen, kunhan selvisi päivästä toiseen. Ylipäätään, että oli olemassa ja hengitti.
Kesässä on jotakin ymmärryksen ylimenevää. Sanotaan, että lomalla pitää levätä ja kerätä voimia talven varalle. Siis toimia eräänlaisena pankkina arkipäivän varalle. Oikeinko totta?
Ei kai sentään. Jos aikuisuus on arkipäivän aherrusta ja murheiden kanssa elämistä ja lomat voimien keräämistä uusille sellaisille, niin eiköhän jo kyllästytä.
Voisiko sitä ottaa uutta näkökulmaa?
Ja näkökulman suuruudesta riippuen viihtyä, hengähtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti