Työni puolesta avaan aamua monta kertaa viikossa työpaikalla. Koulussa siis työskentelen. Aluksi, työuran alkuaikoina aamunavaus oli stressinpaikka ja hermojen kiristys. Sunnuntai-illan painajainen. No kaikkeen tottuu ja oppiikin. Puhun nykyään... mitä mieleen juolahtaa ja soitan vaikka mitä musiikkia, koululaisten hämmästeltäväksi. Tänään soi J.Karjalaisen KOLME COWBOYTA. No siitä löysällä aasinsillalla moottoripyöräilyyn ja vaikka mihin. Höpöttelin, löpöttelin ja koetin luoda kivaa työintoa kaikkiin. Toivottavasti joku virkistyi.
Sain päivällä sitten kannustusta. Sitä ihminen tarvitsee. Kannustushan voi olla sana, ele, katse: "Tuo meni hyvin, olipa hauska homma, hyvin tehty, miten osasitkaan?"
Minulle opettaja tuli sanomaan, että oppilaat kuuntelivat aamunavausta. Murrosikäiset. Huippuhomma. Olin siitä äärettömän iloinen.
Joskus kyllä, kun mieleen ei juolahda mitään ja runoilen älyttömyyksiä, niin itseänikin hävettää. Silloin voisi laittaa vain levyn soimaan ja antaa musiikin kertoa ja johdattaa hyviin tunnelmiin ja työvireeseen.
Musiikki on sellaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti