Kävin apteekissa ja odottelin lääkettäni. Istuskelin tuolissa ja kuuntelin toisella tiskillä asioivaa farmaseuttia ja vanhaa miestä.
Mies oli oikeasti vanha. Arvioin yli 80-vuotiaaksi. Kumaraan työssä käpristynyt, sitkeä suomalainen mies. Huono kuulo hänellä oli, koska farmaseutti puhui isolla äänellä antaessaan korvatippo- ja särkylääkeohjeita.
"Saisiko olla pussi näille lääkkeille?, kysyi nuori nainen. Saihan se olla.
Mies alkoi puhua: "Sotavamma se on tämäkin. Kovassa tykistössä olin sodassa ja verta tuli korvista joka päivä. Oli niin ku ois avokämmenellä pammautettu korvalle kymmeniä kertoja päivässä." Mitäpä siihen oli meillä 60-, 70- tai 80-luvulla syntyneillä sanomista? Ei mitään, emme osanneet edes kuvitella, mitä se on ollut. Isänmaata puolustaessa ei ole kysytty, oletko mukana vai et. Kaikki miehet olivat. Kodin, perheen ja koko maan puolesta. Oman maan.
Vanha mies otti taskustaan kankaisen nenäliinan ja pyyhki silmiään. Itketti siinä tuolissa minua ja farmaseuttiakin.
Toivottavasti joku piti tuosta miehestä hyvää huolta kotona loppuun asti.
Sota ei jättänyt häntä ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti