Monia ihmisiä sanotaan luoviksi ja monia ei taas lainkaan. Eilen keskustelimme keskinkertaisuudesta. Osaa vähän sitä ja tätä, muttei mitään erityistä huipusti. Ei maalata, ei säveltää, ei soittaa. Ymmärtää onneksi itsekin, ettei osaa ja siksei kiusaa muita stukkolustroillaan.
Samalla puhuimme siitä, miten merkityksellinen ja merkityksetön samalla hetkellä ihminen voi olla.
Kiipesin melkoisen korkean kiven päälle viime viikolla. Ponnistelin kunnolla ja tyytyväisenä pääsin perille huipulle. Tuuli tuiversi tunturissa ja heilautteli ihmistä. Samat tuulet ja sama iso kivi on ollut siellä aina; minusta riippumatta. Minä oli vallan merkityksetön siinä ja samalla merkityksellinen päästessäni perille.
Pääsin perille monessa mielessä, varsinkin omassani.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti