Lööpissä luki isoilla kirjaimilla: "Opettaja muuttui naisesta mieheksi. "Pelkään vanhempia""
Varmasti.
Ymmärrän ihmisä, jotka tuntevat syntyneensä väärään sukupuoleen. Uskon, että se on totta.
Mullakin on monesti miehinen olo, mutta se johtuu hommasta, jossa tarvitaan munaa välillä. Ja takaan; sitä löytyy minusta.
Mutta, että oikeasti.
Leikitelläänpä ajatuksella. Jos olisi vaikka aviopari ja heillä muutamia tenavia. Vaikka jo aikuisiakin. Jonakin päivänä puoliso (vaimo) tulis töistä ja sanoi: "Saatara, tätä ämmänä olemista enää mikään kestä. Alan mieheksi. Oon aina halunnut" Mitä sanois polttopuunhakuun menevä miespuoliso siihen? Vaikka jotain:
" Että selevä, mutta minä en ala sinun miehekses enää silloin. Se on sitte tuossa ovi ja viis hirttä poikki. Mulle käy vaan naispuoliso."
Tulisiko huijattu olo miehelle? Että mikä se onkaan ollut parikymmentä vuotta tuo puoliso. Ulkoa nainen ja sisältä mies. Sopeutuisko siihen? Olisi kyllä siinä aluksi nielemistä. Miten lapset sitten? Että: "Ai jaa meillä onkin kaksi faijaa nyt. Nasta homma!" Ei varmaan. Saattaisi siinä muutama vuosi vierähtää ennen kuin välit paranisi. Eihän se äiti sieltä ihmisen sisältä olisi mihinkään kadonnut. Sama maailmaansaattaja ja synnyttäjä olisi vaan nyt mies. Partasuu veitikka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti