Sormessa kimmeltelee uusi, vanha sormus. Savukvartsia kivi ja kultaa muuten. Nimettömään pistin sen tänään. Antiikkimessut olivat naapurikunnassa.
En maksanut mielestäni sormuksesta liikaa, sain tingattua 13 euroa hinnasta pois. Aika hyvin.
Kotiin tullessa sitten pesin ja kiillotin sormuksen ja ihailin. Aivan minun oikeaan nimettömääni oikean kokoinen ja kuin siihen tarkoitettu. Mutta jos se onkin siihen tarkoitettu?
Luupilla katselin sormuksen sisään, mutta tavanomaisia kultaleimoja lukuunottamatta sormus ei paljastanut kenen, milloin ja miksi?
Aloin siis kuvitella.
Kuvittelin naisen ja miehen. Rakastuneet ja avioituneet. Nainen, nuori ja nätti, pienisorminen. Sievä kuin vedenpisara vaivaiskoivun lehdellä. Mies rakastaa vaimoaan ja halajaa häntä kovin. Kulkevat sunnuntai-iltapäivänä kellosepänliikkeen ohi Helsingissä. Ihailevat kauniita esineitä ikkunan takaa. Ikkunan tavarat tuntuvat olevan nuorenparin elämästä yhtä kaukana kuin Kiina Amerikasta siihen aikaan. Pienillä palkoilla satamamiehen ja konttoristin palkalla eletään nitkutellen ja joskus käydään huvittelemassakin. Käydään elokuvissa ja juodaan kahvit kondiittoriossa. Se on juhlahetki. Sellaisen varassa jaksaa sitten taas laskukonetta näpyttää muutaman kuukauden ja laivaan lastia rahdata.
Mies huomaa ikkunan vasemmassa reunassa kullanvärisen silkin päällä lepäävän kivisormuksen. Kultainen sormus. Kaunis, iso kivi heijastelee ikkunan heijastuksia nuorien silmiin vilkuttaen. Vaimo katselee samaa sormusta, muttei sano mitään. Ei tietenkään. Sormuksen hinnalla eletään monta kuukautta ja syödään ruisleipää pitkän matkaa talveen. Lähtevät siitä sitten kotiin päin, käsikädessä tyytyväisinä elämään, rakkauteen ja kaiken kaikkiaan yhdessäolemiseensa.
Sormus jää kuitenkin miehen mieleen ja hän alkaa säästää. Pienestä palkasta pienen summan kerrallaan. Ei sano vaimolle palkankorotuksestaan mitään vaan laittaa setelit vaatekomeron perällä olevaan ruskean, vanhan matkalaukun sisätaskuun, kirjekuoreen. Tulee uusi kevät ja koivun silmut putkahtelevat esiin. Miehen askel on kevyt. Kultasepänliikkeeseen. Sormus vaihtaa omistajaa. Sormus pakataan punaiseen sormuskoteloon ja liikkeen neiti paketoi sen kauniiseen lahjapaperiin.
Mies lähtee kotia kohden. Olo on kevyt kuin pääskysen lento.
Nuorikko saa lahjan. Ylpeydellä nainen kantaa sormusta koko elämänsä oikean käden nimettömässä. Rakkaudesta muistuttaen kovina päivinä. Nuoresta lemmestä kertomassa ryppyjen koristamassa kädessä.
Jonakin päivänä molemmat ovat pois. Tuonilmaisissa.
Perilliset lajittelevat pariskunnan tavaroita. Pojat katselevat vanhojen ihmisten tavaroita. Ottavat koteihinsa sen minkä haluavat. Loput pakataan muutamaan laatikkoon ja viedään pois. Antiikkikauppias, romunkerääjä lajittelee myytävät tavarat ja heittää loput kaatopaikkakuormaan.
Ylivieskan Antiikkimessuilla kivi vilkuttaa minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti