Luen parhaillaan postin tuomaa Mankelin kirjaa ja samanaikaisesti Dahlin kertomuksia. Kaksi toisistaan eri laidoilla olevaa maailmaa. Mankell aina yllättää. Välillä hän kirjoittaa pelkkää soopaa ja välillä käy sydämeen liiankin syvälle. Tämä kirja menee perille asti. Kirjassa kymmenvuotias poika tekee katolla kuolemaa kaksi luodinreikää rinnassaan ja kertoo elämänsä tarinaa leipurille. Hän elää kirjassa vain neljä päivää ja koko elämänsä.
Dahl taas kertomuksissaan herkuttelee elämän pienillä kummallisuuksilla, joihin ei aina itse kiinnitä niin huomiota. Yhdessä kertomuksessaan hän kertoo valepapista, joka himoitsee ja ostelee tietämättömiltä arvokkaita antiikkihuonekaluja. No. Lopussa paha saa kuitenkin palkkansa. Onneksi. Ja kutkuttavasti. Melkein piti ääneen sanoa, että ...samperi!
Kirjat lisäävät ajattelemista. Siksi rakastan lukemista.
Luoja suokoon, etten menetä koskaan haluani ja näkökykyäni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti