MÖKKIELÄMÄÄ, JAKSO 2

Viime kirjoituksessa mökki oli vasta haave. Toteutumaton ja määrittelemätön. Nyt on toisin. 

Oma unenmaa, satumaa löytyi naapurimaasta, Ruotsin Kalixista. Paikka on Perämeren pohjukassa pienessä mökkiyhteisössä.

Ensimmäisellä kerralla tapasimme mökin alkuperäiset omistajat Henryn ja Bengtan. Vanhempia ihmisiä, jotka eivät enää jaksaneet asua monta paikkaa. Halusivat luopua omastaan. Tulimme hyvin toimeen keskenämme. Huumoriakin laskettiin. Sen verran, mikä vieraalla kielellä osattiin. Henry oli viulunsoittaja. Soittajien sielut löysivät nopeasti saman sävelen.  

Katseltiin mökkiä, pihamaata ja vähän jo hymyilytti. Kaikki huoneet kurkisteltiin, ja kierrettiin tarkaan. Hyvältä näytti. Eristeet oli vaihdettu. Lattia laitettu ja takka muurattu. Keittiössä oli kaikki tarvittava ja sähkö virtasi napista napasuttaen.Oli sellaista ruotsalaista, nättiä ja sievää, värikästäkin. Kuka on sanonut, etteivät keittiön kaapit voisi olla siniset ja hyllyt oranssit?

Vessassa sai istua kuivakäymälässä, lämpimässä. Ei tarvitse huussiin juosta pimeässä tai kylmässä. Modernisti saa pinnistää kaakelilla. 

Alkoi tuntua, että tämä se taitaa olla, oma paikka.

Jätimme tarjouksen. Välittäjä Ulla, meänkielinen soitteli ja sanoi, ettei aivan riitä. Enemmän pitäisi saada. No sen teimme. Uusi mato koukkuun ja kas, nappasi. Matkalla töistä kotiin ei osannut muuta kuin hymyillä. Voiko tämä olla tottakaan?

Viikonloppuna auton nokka Kalixia kohden ja kaupan tekoon. Viihtyisässä välitystoimistossa paperit luettiin tarkkaan. Kansainväliseltä tuntui. Kieleinä oli suomi, ruotsi, meänkieli ja välillä englanti. Kaikki maarekisteriasiat, verot ja rasittamattomuudet selviettiin ja sitten vain kuulakynällä nimiä paperin alareunaan. 

Siinä se oli. Meidän mökki. Ihan oma. 

Vanhat omistajat lupasivat lähteä vielä mökille paikkoja näyttämään. Pitäähän se venepaikan sijainti selvittää. Olo oli puoli metriä maanpinnasta leijaileva, vaikka pakkasta oli reilusti ja vinkka mereltä. 

Mies koppasi syliinsä, yllätti ja kantoi kynnyksen yli. Onni oli juuri siinä ja meissä.

Sormet jäässä mittailin ikkunoita. Verhoja jo suunnittelin. Kävelin tuvan, kammarin ja keittiön väliä ja totuttelin olemaan mökitär. 

Vanhat omistajat kutsuivat kahville. Halusivat vielä olla meidän kanssamme. Mieluusti menimme. Rinteessä oli kahden ihmisen keltainen koti. Joimme kahvia ja puhelimme. 

"Meistä tuntui niin hyvältä myydä juuri teille."

Kaikki on juuri niin kuin pitää.