Alku jäi minulta katsomatta, mutta kun katsoin ensimmäisen puoli minuuttia ei ollut puhettakaan, että olisin voinut irrota paikaltani.
Joukko juutalaisia miehiä oli keskitysleirivankeina Auschwitzissa. Heitä odotti Kolmannen valtakunnan määrittelemä lopullinen ratkaisu. Miehet tiesivät sen.
Käynnissä oli oikeudenkäynti tapojen mukaisesti. Kolme tuomaria ratkaisi esitettyjen puheenvuorojen perusteella, onko Jumala syyllinen vai syytön.
Vailla ihmismäisiä olosuhteita, riisuttuina, kaljuiksi ajeltuina, liassa, sonnassa, ahtaudessa, eläimellisissä olosuhteissa, ihmisarvot riistettyinä heillä oli jäljellä enää yksi kysymys: onko Jumala syyllinen vai syytön?
Katsoin näytelmää ja hyvin tunsin olevani heidän joukkossaan. Olin hän, olin minä.
Monen esityksen tarkoituksena on jättää ihminen pohtimaan jotain kysymystä. Tämän jälkeen ei ollut kysymyksiä.
Loppu.
Lääkärin luetetellessa käteen tatuoitujen numerojen sarjoja miehet valmistautuivat.
"Jumala on syyllinen. Mitä me nyt teemme?
Nyt me rukoilemme."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti