Silloin muistin, miksen halua käydä sirkuksessa.
Olettehan toki olleet mukana sirkuksessa ja nähneet taidokkaita esityksiä ja niille taputtaneet. Raivokkaasti, innostuneesti, vähemmän innostuneesti tai sitten ei lainkaan. Sirkusväki haluaa ottaa yleisonsä ja toivoo saavansa kannustusta taputusten muodossa. Kukapa ei haluaisi. Vaan en minä koko ajan jaksa läpyttää käsiä yhteen. Minusta olisi niin mukava seurata esitystä ja vain nauttia. Taputtelematta ja riemuitsematta. Mutta tulee huono omatunto, jos ei taputa ja joskus esiintyjät vielä oikein jäävät kuulostelemaan, että taputtakaa nyt....katsokaa kuinka taitava olen.
Sama koskee jazzesityksiä. En jaksa enkä halua olla hurmioituneen näköinen monta tuntia (kun en kumminkaa kaikesta niin hirveästi innostu), nytkyttää jalkaa ja päätä ja jokaisen soolon jälkeen taputtaa heikkopään lailla, että olipa taitava tuo pianisti hiplaamaan soitintaan. Ei minullekaan taputeta loistavan oppitunnin jälkeen ja väitän, että luovuutta on pelissä parinkymmenen murkun oppitunnin pitämisessä ainakin yhtä paljon kuin Gillespillä yhden musiikkikappaleen soittamisessa. Kuuntelen siis edelleen radiota. Maaten lamaantuneena sohvalla viltin sisällä, nautiskellen päänsisäisesti. Eikä minua näy sirkuksessakaan.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti