Onko pakko? kysyy moni lapsi vanhemmiltaan. Ei ole, vastaa yhtä moni. No ei tietenkään ole pakko. Voihan sen tehdä joskus muulloin. No, minäpä teen sen.
Toivoisin, että olisi pakko. Pakko viedä roskat. Pakko haravoida keväisin. Pakko panna pyykit koriin. Pakko siivota huone. Pakko lukea läksyt. Pakko olla illalla kotona. Pakko mennä nukkumaan kymmeneltä. Pakko kuunnella ja totella.
Nykyään ei ole kenenkään pakko. Siltä tuntuu. Liian monille lapsille ja nuorille saman asian tekeminen uudestaan (niin kauan, että asia on tehty kunnolla) on aivan utopistinen juttu. Naamalle lävähtää kysymys: Mitä! Uudestaan! Miksi?
Asiat siis saa tehdä huonosti ja huolimattomasti. Sinne päin.
Mihin kummaan on kadonnut vastuuntunne tehdystä, sanotusta? Mihin samaiseen mustaan aukkoon on kadonnut ilo hyvin tehdystä? Eikö tyydytystä saa muusta kuin materiasta?
Pelolla odotan aikaa, jolloin nämä nuoret päättävät minunkin vanhuudestani.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti