Katselen parhaillaan ohjelmaa isistä ja pojista.
Minulla on tietysti isä, kaksi ukkoa, kaksi veljeä, oma mies ja kolme omaa poikaa. Seuraavaksi ketjussa lienee omien poikien pojat. Kenties?
Tiedän siis miesten maailmasta jotakin. Ulkoapäin katsottuna.
Miehen elämisen kaari. Sitä on helpompi katsella ja tarkistella kuin naisen kaarta. Naisella ei olekaan kaarta vaan aallokko. Nyt olen tuota mieltä, joskus ehkä toista mieltä.
Dokumentin isät ja pojat tuntuivat välttelevän toisiaan. Samassa tilassa, kuitenkin työntäen pois toisiaan. Puhuen toinen hindiä, toinen saamea. Ei mitään mahdollisuutta ymmärtää toisiaan. Muistot olivat karuja, myös hyviä. Jokin oli jäänyt kokematta. Sellainen lopullinen lähelläolo. Toisen tunteminen. Ajattelen omaa isääni ja omaa miestäni ja heidän suhdetta omiin poikiinsa, lapsiinsa. Ne ovat aivan eri maailmasta. Uskon, tiedän, että mieheni tuntee omat poikansa. Tiedän sen. Eri tavalla kuin minä. Sillä ei ole väliä. Äitien suhde poikiinsa onkin oman tarinansa arvoinen.
Sukupolvien ketjun, rasitteet voi katkaista.
Ajattelemalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti