Tämän päivän ajatuksissani olen käynyt omaa ja muidenkin historiaa läpi.
Miksi jokin asia tai ajanjakso on johtanut siihen, mitä tänä päivänä tapahtuu? Onko niillä vaikutuksensa toisiinsa vai kuvittelemmeko vain?
Mietin myös Freudia. Oliko hän oikeassa, väittäessään ettemme voi eheytyä ellemme tee selvyyttä menneisyytemme kanssa? Hänellä, syystä tai toisesta monet asiat kietoutuivat toki seksuaalisuuden ympärille ja moneen sellaiseen asiaan, jota en allekirjoita mutta itse perusasia. Onko meidän todellakin saatava asiat päätökseen jatkaaksemme?
Voiko ihminen loputtomiin jauhaa menneisyyttään ja etsiä sieltä syntipukkia omille teolilleen ja sanoilleen. Tapaan olla se, mikä on.
Kaikki siis liittyy muistamiseen ja ajatteluun. Muistimme säilöö liemeensä asiat, ihmiset, tapahtumat. Ongelmien kohdatessa saatamme sanoa, että se johtuu siitä, että minua ei pidetty sylissä pienenä tai äitini oli tunnekylmä tai isäni ei ollut paikalla leikkimässä kanssani. Onko ajateltu, että meille on sattunut myös hyviä asioita. Naapurin täti otti yökylään ja sai kuunnella satuja, maisema lapsena oli täynnä seikkailuja ja turvallisuutta. Miksi syytämme vain huonoja asioita emmekä ajattele hyvän ja pahan tasapainoa.
Mukavuudenhalustammeko vain syytämme muita omista valinnoistamme ja tekemisistämme?
Miksikä näitä mietin? Arkinen puuha ohjasi ajatustani. Niinkuin usein.
Putket olivat tukossa ja lattialle tulvi vettä. Haisevaa ja mustaa. Rappasin aikani kaikkia viemäreitä ja hajulukkoja kunnes älysin palata juurille. Harmaavesikaivon ylimenoputken päähän. Sen ympäristö oli kasvanut kesän aikana täyteen vesiheinää ja sekalaista kasvistoa. Juuret tukkivat puken päätä. Sen kun raivasin, putket alkoivat toimia juuri niin kuin niiden pitääkin.
Nykyisyys pelitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti