Vaan sitten olen muistanut , että minulla on innokas vihreä peukalo keskellä kämmentä. Ei siis kannata.
Yksi kukka minulla eleskeli kauan. Saimme sen huhtikuussa 1985 kihlajaislahjaksi silloiselta työharjoittelijaltani. Kultaköynnös nimeltään, siis kasvi. Sitkeä ja itsepäinen. Asuimme silloin lastulevyin katetussa kaksiossa ja kukka kiipeili pitkin seiniä. Muuton aikana huomasin kasvin kasvattaneen vahvat tukipiikit, joilla se oli kiinnittynyt lastulevyyn. Sain sen kuitenkin irti ja asettumaan uuteen hirsiseen omaan kotiimme. Kultakynnös löysi sopivan paikan rautaisesta kukkatelineestä ja alkoi kasvatella uusia varsia pitkin tuvan poikki menevään hirteen. Vuosia vieri.
Yhdeksänkymmenluvulla ennen joulua lähdimme ystäviemme lapsen syntymäpäiville. Oli kova pakkasilta. Yli 30 astetta miinusta ja lämmitimme talomme lämpimäksi takan avulla ja lähdössä sanoin, miten mukavaa onkaan palata, kun on oikein lämmintä. Ja sitten kylään, ovi pamahtaen kiinni ja lukkoon. Kun palasimme noin reilun kahden tunnin päästä, talossa oli alle kymmenen astetta lämmintä ja yläkerrasta parvekkeen ulko-ovi selkkosen selällään. Ovi ilmanpaineen vuoksi avautunut samalla, kun alakerran ovi pamautettiin kiinni. Akvaariokalat liikkuivat jähmeästi pintavedessä ja kukat, kultaköynnös ja limoviikuna riiputtivat surullisina lehtiään paleltuneina.
Molemmat heittivät henkensä. Se suretti tietysti mutta kalat sain pelastettua.
Tänä keväänä olen huomannut tuovani useammin kerran kaupasta erilaatuisia kasveja mökillemme Kalixiin. Mehikasveja, pelakuita ja kotiini ystävällinen rouva lahjoitti lattiaruukussa olevan kliivian. Ja jostakin syystä: kukat kukkivat. Mehikasvi kasvatti uskomattoman kukkavarren nokkaan monta kukkaa, pelakuut kukkivat jo toista kertaa makuuhuoneemme ikkunalaudalla, ja muutama päivä sitten huomasin kliivian kasvattavan kukannuppuja, jotka ovat jo aukeamassa. Ihania kukkia, hennon vaaleanoranssinpunaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti