Ajelimme siskon kanssa kyläretkeltä Keski-Suomesta. Sisko totesi, ettei oikein ollut joulutunnelmaa. Sanoikohan...joulutunnelmaa vielä. Saattoi sanokin. Joulutunnelma, joulun fiilis, joulun odotus.
Tämäpä kaipaa pohtimista.
Joulu on minulle tätä nykyä ollut hetki, johon liittyy monta velvollisuutta mutta myös velvoittamattomia. Ihan omia.
Työpaikassa alkaa ansaittu hengähdystauko ennen kevään rutistuksia. Ennen sitä juhlimme yhdessä ja pidän puheen. Puhun omistani, aatoksistani ja kokoan mennyttä yhteen. Panen asiat purkkiin, kannen kiinni ja purkin kellariin.
Tänä vuonna ajattelin monia tuntemiani perheitä, joissa ei tule joulua. Ei ole jouluruokaa, ei lahjoja, hiljentymisestä ja joulurauhasta puhumattakaan. Pöydässä on pullo Suomiviinaa. Telkkari pauhaa, on mölyä ja nyrkki saattaa heilahtaa. Lapset yrittävät selviytyä tulevasta yöstä, ei sen pidemmästä ajasta. Noissakin kodeissa odotetaan aamua suurella hartaudella. Silloin on hiljainen hetki, aikuiset nukkuvat känniään pois, selvitäkseen juomaan seuraavaa päivää.
En usko, että kokemuksia saa koskaan edes puhumalla pois. Jotkut jatkavat samaa perinnettä aikuisina.
Tänä vuonna tämä on vaivannut minua enemmän kuin aiemmin.
Aiemmin koin vain voimattomuutta, kyynistyin.
Jotain sille on tehtävä. Sen annan uuden vuoden lupaukseksi.
Varmaan asian pohtiminen johtuu osin omasta odotuksestani. Saan lapset kotiin, elämme perhe-elämää. Olemme muistaneet ja kaivanneet toisiamme.
Ilman kaikkein läheisimpiämme ei joulutunnelmaa ole, se oli joulupohdintani tulos. Mummun opettama.
Siitä se tulee.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti