Ilta oli pimentynyt. Oli melkein yö. Varjot olivat katulamppujen aikaansaamia.
Pitkiä, venyviä, muodottomia.
Kadut lauloivat loittonevien askelten laulua. Ei duurissa, ei mollissa. Se eteni pelossa.
Jokainen suunta päättyi loputtomaan mustaan, kauhulta haisevaan syvyyteen.
Kulkija kulki. Kulki, kun oli pakko. Kainalossa tiivistyi pelonpisarat.
Mihin mennä, missä kulkee turvallinen reitti? Onko entinen tie enää kulkukelpoinen?
Tutusta tienoosta oli hetkessä tullut mielen Gotham.
Kukaan ei tiennyt enää kenestäkään. Kaikkien kasvoja peittivät naamiot. Nämä naamiaiset eivät päättyisi.
Kuvitteellista. Aikuisten kauhukertomus. Niin.
Jokapäiväinen elämä joskus antaa mielikuvitukselle virtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti