RUNON PAULASSA

Yksi tärkeimmistä nuoruuteni runoista on allaoleva
Aila Meriluodon Kahlaajatyttö.

Näen runon, koen runon, palelen tämän runon.
Edelleen.

Kahlaajatyttö
Kahlasin veteen miettivin jaloin.
Katselin kauan. Nähdä aloin.

Ehtoo läheni aaltojen myötä
paeten jäljessä-liukuvaa yötä.

Tyyntyi läike ja kuvasti saaret,
taivaan, rannat, kaislojen kaaret.

Kaiken omistin, kuin vedenpinta.
Kirkasta rauhaa, hiljaisinta.

Katsoin sieluuni, katsoin eteen.
Solahti vieras airo veteen:

mies tuli soutaen selkiä pitkiä.
Kuvastin särkyi. - Aamulla itkin.
~ Aila Meriluoto ~