On ollut raskas kevät ja alkukesä. Se varmaan on ollut suurin syy kirjoittamattomuuteen.
Täytin vuosia: 50 tuli täyteen ja sitä juhittiin isolla joukolla. Oli mukavaa. Paikalla olivat kaikki ne, joiden toivoinkin olevan. Slloinhan juhlat onnistuvat. Söimme ja joimme. Tanssimme aamuun saakka.
Täysi kymmen saa aina aikaan sisäisen tilipäätöstilan. Miten on tullut elettyä ja mitä on saanut aikaan?
Minulla ensimmäisenä listalla ovat aina kolme komeaa poikaani. Se on saavutus, josta olen salaa ja julkisesti äärettömän ylpeä. Kaikki lapset ovat jo maailmalla ja kukin omien lahjojensa mukaisessa paikassa. Kaksi yrittäjinä ja yksi kuvataiteilijana. Opettelevat elämistä ja muiden ihmisten kanssa toimeentulemista. Se ei aina ole helppoa.
Soittavat äidille ja joskus saa neuvoakin. Mukavaa.
Olen vakituisessa työssä. Haaveilen, pyrin määrätietoisesti kohti uusia tehtäviä. En ole jämähtänyt paikalleni. Ainakin toiveikkaasti niin ajattelen. Lasikatto vain on niin kovaa ainetta, ettei sen läpäiseminen ole helppoa. Usko ei kuitenkaan lopu. Aikanaan on minun vuoroni!
Koen tekeväni tärkeää työtä. Teen sitä nuorten kanssa ja uskon edelleen, että kaikilla on mahdollisuus päästä hyvään. Kasvatusohjeet tosin ovat kuitistuneet yhteen: ole rehellinen.
Olen ollut naimissa neljännesvuosisadan. Niin sanottuna se kuulostaa paljolta, vaikka elettynä aika on mennyt haipakkaasti eteenpäin. Olemme soutaneet mievon kanssa samaa venettä yhteisellä väylällä. Välillä kuohuu, on kivikkoa, suvantopaikkaa, auringonpaistetta ja roikkuvia ukkospilviä. Matkan varrella oppii, mutta sama ohje kuin nuorille käy avioliittoonkin. Ole rehellinen.
MItä tästä eteenpäin? Mikä voisi olla tavoitteena? Miten elämä maistuisi ja tuntuisi? Suurimmat mullistavat asiat lienee tehty, mutkien takana odottaa tuntematonta.
Alkaa kuudes vuosikymmen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti