Koko elämän tapahtuu kasvamista. Vaan kaikki kasvu ei ole kivutonta tai kivaa.
Työssä kohtaan murrosiässä olevia päivittäin, jotka tuntuvat olevan aivan ulalla itsensä kanssa.
Miksi mieli heilahtelee? Miksi välillä on ihanaa ja välillä aivan karmaisevaa? Tässä koetan heitä auttaa.
Nuorena aikuisena sitä pitää kahlata omat kasvunpaikkansa läpi ja hypellä kiveltä kivelle. Varoa kastelemasta kenkiään. Välillä pelkästään selviytyä aamusta iltaan. Samaan aikaan kasvattaa omia uusia ihmisenalkuja taipaleellaan.
Aikuisena sitä välillä luulee, että näinhän se menee. Juuri näin. Tasaisesti ja varmasti. Vähän niin kuin tuosta vaan. Valmiiksi aurattua ja lanattua valtatietä.
Eipä vainkaan ole niin.
Monta mutkaa ja metkua on elämä varannut vielä kinttupolun varrelle.
Nyt pitää auttaa toinen toistaan. Kipinöidä.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti