On niitä jokaisella, on on. Ihan varmasti. Totumme toimimaan samalla tavalla toistuvissa tilanteissa. Pakonomaisuus on näistä vielä kaukana eikä tätä sairaudeksi vielä kukaan luokittele. Elämä ei mene raiteiltaan, vaikkei saisikaan toteuttaa rutiinejaan. Inhimillistä toimintaa.
Otetaanpa esimerkkejä.
Menet RST-huoltamolle ja vessaan ensiksi. Rakkoahan se matkustaminen ja autossa istuminen rasittaa ja tuleehan sitä matkalla ahnaasti limonaadiakin juotua. Astut siis vessaan ja edessäsi on kuusi vessakopin ovea. Minkä valitset? Monille tuo vessanvalinta käy automaattisesti, eikä sitä jää miettimään. Väittäisin monien kuitenkin valitsevan ovensuusta toisena olevan vessan tai kauimmaisena olevan. (Tämä perustuu empiiriseen tutkimukseen.) Nuo vessat ovat käytetyimmän näköiset ja hajuiset, eikä vessapaperiakaan monesti niistä löydy.
Entäs kotona. Täytätkö jääkaappisi aina samalla tavalla? Potut alalokeroon tietysti, mutta vasemman puoleiseen laatikkoon. Juusto ovihyllyyn, mutta ylimmäiseen niistä. Maidoillakin on oma määrätty paikkansa ja asemansa. Hillopurki tietyssä kulmassa. Vähän hankala sitä on ottaa, mutta eipähän liho sitten ylenmäräisellä hillon syönnillä. Jauhokaappi on hellan vasemmalla puolen, paitsi että se voi olla tyhjillään jauhomatojen vallattua kaikki pussukat. Joskus käy niinkin. Vaikka olisi kuinka siisti ihminen.
Illalla nukkumaan, mutta rutiineilla. Hampaanpesu. Aloitat aina samasta kohtaa, vasemmalta alhaalta ja poskihampaista, eikö? Purskutuksia joka kerta sama määrä. Lopuksi kurkun selvitys. Kuka sitä tukkoisella kurkulla menee nukkumaan, ei kukaan.
Sänkyyn. Peiton alle ja nostat jalkoja ja annat peiton mennä jalkojen alle. Jalat ovat sievässä pussissa. Onpa siinä mukava lämmitellä jalkoja ja lähteä seilaamaan unten maille. Tuntuu turvaisalta, eikä möröt pure varpaita.
Rutiinit tekevät elämästä turvallisen ja vapauttaahan se aivokapasiteettiäkin, kun ei tarvi miettiä. Muuta kuin sitä, että miksihän minä tänne keittiöön tulinkaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti