Nykyaika on vaarallista. Vuodenajat vaihtelevat ja talvikin tulee ajallaan. Talven tullessa sataa lunta. On aina satanut. Toistaiseksi. Jäätävää hyhmää on ollut nytkin paikat pullollaan. Sitä voi kiroilla. Ja kiroileekin, kun napsauttaa aamulla lukulampun päälle ja ihmettelee samalla, miksi peitonkin alla on niin viileää. Syy selviää samalla siunaamalla hetkellä: ei tule pihaustakaan sähkövarausten ylijäämästä tai alijäämästä tai varattujen hiukkasten liikkeestä syntyvää luonnonilmiötä lamppuun, tai ylipäätään mihinkään muuallekaan. Talo ei hyrise, on aivan hiljaista. Ei pyrähdä käyntiin jääkaappi tai ilmalämpöpumppu. Tietokone ei välitä tietoa maailmasta tai naamakirjasta. Ollaan tietomotissa.
Alkaa eloonjäämiskamppailu. Talo on saatava lämpimäksi. Liiteristä siis puita ja takkaan sietämätön roihu käyntiin. Kuivat koivuklapit natisevat ja paukkuvat luovuttaessaan lämpöä huusholliin.
Kahvia. SITÄ ON SAATAVA.
Ei ole talossa nokipannua ei, jolla kätsästi keittäisi pannukahvit kahvihampaan kolotukseen. No teräksinen pikku kasari on. Uhrataan. Sinne vettä ja takkaan puiden päälle. Vesi kiehuu nopsasti. Se on veden ominaisuus kuumuudessa. Lupaava kahvituoksu täyttää pian talon. Helpottaa. Aamupala kylmänä ja samalla sitä miettii, mitä pakastimessa menee pilalle. Ja kuka korvaa? Onneksi perheessä ei ole hirvestäjiä, lohestajia tai marjastajia. Vihannespussit ei paljon harmita, karjalanpiirakat kylläkin.
On sähkökatkosta iloakin. Ystävälliset ihmiset ovat lohduttavia ja pian tulee kutsu syömäänkin. Mikäs sen mukavampaa. Valmiiseen pöytään lihapatojen ääreen. Äiti on hyvä olla olemassa iällä olevalla lapsellakin. Täydellä mahalla sitä voi kohdata silmästä silmään paremmin nykymaailman katastrofit. Ainakaan ei tunnu niin tyhjältä mahan kohdalla.
Koneet eivät välkytä lupaavia valojaan, formulat tulevat maailmalla ajetuksi, vaikkei niitä näykkään. Matkapuhelin toimii niin kauan kuin akkua piisaa, sitten hiljenee sekin.
Hiljaisuus. Sitä tulee harvoin kuunneltua. Tulee kuunneltua ihmistäkin. Juttelua. Mikä sen sykähdyttävämpää?
Mutta kyllä iltapäivällä jo hermo kiristyy. Vesi ei lämpene ja pää huutaa uutta kahvia. Sitten yhtäkkiä: hurahdus ja piipitys. Jääkaappi ilmoittaa, että on ollut liian kauan ilman virtaa. Talo on toimiva taas. Selvisimme elossa. Loistavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti