Olen ollut joitakin kertoja mukana muuttopuuhissa. Nykyään en niihin enää osallistu. Nuoremmat joutavat muuttaa itse omat tavaransa. Ei siinä lähes viiskymppisiä tarvita jaloissa pyörimään. Kuin ei pikkulapsiakaan.
Muutamaan otteeseen muutettiin 600 kiloista valurautakoneistoista 108 vuotiasta Kaim-pianoa.
Mietippä pianoa. Se on korkea. 80 sentistä 110 senttiin. Olen sen itse todennut, koska olen kävelevä puolentoistametrin mitta. Leveyttä pianolla on tarpeelliset oktaavit ja vähän päälle, kun reunojakin pitää vähän olla. Pianosta ei saa mistään kiinni. 1900 -luvun pianon muodot ovat koristeelliset; on leijonantassua ja kaarta, ylimääräisiä tukipuita ja rösöpintaista koristelistaa ympäriinsä. Lampetitkin monesta pianosta löytyvät. Ei tosin tästä muuttamisen kohteena olleesta Kaimista. Ne ovat jääneet opettajaopiskelijoiden reppuihin harjoitustunnin päätteeksi. Pianon kilkutus ja ruopiminen on käynyt ilmeisesti aivoon ja hermoon tarpeeksi eikä Maamme-laulu taipunut soinnuiksi ja säveliksi, siispä lampetti laukkuun ja opiskelijaboxin seinää koristamaan. Saksalainen Kaim on kotoisin Kajaanin OKL:stä.
Tarvittiin siis nostoliinat avuksi Kaimin kantoon. Ja kuusi ronskia voimamiestä. Enemmänkin olisi tarvittu, mutta pianon ympärille ei mahtunut. Ja sitten vain kantamaan ystäväämme kolmanteen kerrokseen. Kerrostalon porraskäytävän rakenne ja arkkitehtoniset totuudet ja mittasuhteet lienevät tuttuja? Porraskäytävä nousee järkähtämättömästi noin kahdeksan porrasta kerrallaan ylöspäin ja välissä on postimerkin kokoinen kääntymistasanne. Muttei taivu piano siihen. Se on siis nostettava poikittain ilmaan. Käsivoimin. Ei voi liinoilla nostaa, kun loppuu korkeus kantajista kesken. Porras kerrallaan nousi Kaim ylöspäin. Jokaisella portaalla kantajamme pitivät tauon. Hikoilivat ja rukoilivat varmaan apua Taivaan Isältä, ettei piano ala lasketella porrasmäkeä. Sellaisetkin hikoilivat, joilta ei hiki tahdo irrota edes saunassa. Noin kolmekymmentä porrasta ja kolme tasannetta. Aikamoinen saavutus. Ei voinut kuin hattua nostaa kantajille ja tarjota viilentävää juomaa.
Piano löysi uudessa lukaalissa luontevan paikan ja kauniisti se siihen sopikin.
Piano on kulttuurillisen kodin vakioväline.
Kyseessä oli todellinen painonhallinta. Varmaan kantajillakin.
Seuraavassa kuussa pianonomistaja osti uuden asunnon. Naapuritalosta.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti