Telkkarissa alkoi uudestaan pyöriä HBO:n ehkä tunnetuin ja katsotuin (?) sarja Sex and the city. Seurailen sitä. Neljä naista, jo vähän kypsyneempää sinkkua elää keskellä metropolia ja pääasiallisesti miettivät miehiä, suhteita ja seksiä. Niin kuin me muutkin naiset. Miehet luulevat tietävänsä, etteivät naiset ajattele miehiä seksi mielessään. Se ei kylläkään ole miesten yksinoikeus ajatella naisia seksi mielessään. Tai miksei miehiäkin. Mikäs minä olen kenenkään suuntausta rajoittamaan. Siis ajattelemme seksiä. Kumpainenkin sukupuoli. Mutta asiaan.
Katselen siis Sinkkuelämää jakson kerrallaan. Kello 19.30 napsautan kanavan neloselle ja asettaudun... mihin milloinkin sitä seuraamaan. Eilen puhisin Wawessa kuntosalilla. On muuten helppoa polkea laitetta telkkaria seuratessa. Kalorit kuluvat aivan huomaamatta ja rasva palaa. Sohvakin käy. Siinä siirryn Manhattanille aivan ajatuksen nopeudella ja eläydyn täysillä. En oikein kuule enkä huomioi mitään muuta silloin. Oman kumppanin on oikeastaan turha silloin ottaa yhteyttä. En ole kuuluvuusalueella tai ainakin yhteys pätkii.
Katsoin yhtenä kesänä marotonina Sinkut boxista. Olisiko niitä ollut kuusi DVD-levyllistä ja jokaisessa kuusi tai seitsemän jaksoa. Mikäs, kun on aikaa ja ulkona sataa vettä.
Totesin, etten ole BOX-ihminen. Hommasta puuttui seuraavan päivän jakson odotuksen tuoma kutkutus. Pienellä etusormen tai peukalon liikkeellä sai seuraavan jakson kuvaruutuun. Meni jotenkin maku koko hommasta. Tuli turtunut olo. Manoloja oli liikaa.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti