Aika on kiireistä. Välillä huomaa, että ei ehdi kunnolla tarttumaan asioihin, tehtäviin koko ajatuksellaan. Rääpäisee tuota ja tätä, silloin ja tällöin. Se harmittaa. Huono omatunto vaivaa puolittain tehdystä työstä, harrastuksesta, ihmissuhteesta, ystävyyssuhteesta. On ikäänkuin satasella tilanteessa paikalla, mukana, tekemässä mutta kuitenkin vain osa meistä on siinä läsnä.
Ihmiset kokevat olevansa kiireisiä. Ei ehdi nyt- on tyypillinen vastaus.
En ehdi, en viitsi, en halua. Löytyykö niiden välille synonyymia?
Kävelyaskeleet kiihtyvät puolijuoksuun ja yhä pidempiin loikkiin helposti. Kiirehditään sinne ja kiirehditään tänne. Helposti harrastetaan kalenteriaikalussa: maanantaina kriketti, tiistaina rygby, keskiviikkona haavipalloharjoitus, torstaina kuntosalille sekä lenkille, perjantaina uimaan, lauantaina lentopalloa ja sunnuntaina virsikuoroon. Puhelimet soivat monessa taskussa, ajetaan autoa luuri korvalla ja vaihdetaan pienempää vaihdetta päälle, että voi sitten kiihdyttää nopsaan vauhtiin peltiratsua. Ohitteleminen tuntuu jouduttavan meitä ainakin mikrosekunnin. Kalenterit täyttyvät kuukausia, kenties vuosiakin etukäteen. Mene, tule, ole.
Oleilua ei tahdota enää osata harrastaa lainkaan. Viihdekeskukset ainakin tuovat vauhtia olemiseen. Onko oleminen sietämätöntä keveyttä?
Kävellenkin joutuu.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti