Olen lenkkeillyt jo jonkin aikaa. Reipasta kävelyä pääasiassa. Pulssi nousee ihan kiitettävästi. Pulssin saa kyllä nousemaan moni muukin, mutta liikkumalla ainakin. Kunnon kohetessa alkoi tuntua, että voisi tehdä jotain enemmänkin, vauhdikkaammin. Vaihtoehtoja on aika vähän. Juoksemaanko siis? Lenkkikaveri sellaista ehdotteli aina välillä.
Jos viisi vuotta sitten päässäni olisi edes käväissyt moinen ajatus, olisin ajatellut olevani mielenhäiriössä. Niin sitä muuttuu.
Aluksi sitä miettii (siis ennen kun on kokeillutkaan) miltä juokseminen tuntuisi. Jaksaisiko? Tulisiko paikat älyttömän kipeäksi? Osaisiko sitä lainkaan enää juosta? Onko juoksemisen taito kadonnut kinesteettisestä muistista?
Sitten yhtäkkiä onkin ihan sama, miltä tuntuu, miten jaksaa tai osaako pätkääkään.
Jalkaa toisen eteen. Niin se matka taittuu. Kädet heilahtelevat ihan omaa tahtiaan sivuilla ja elimistö sopeutuu uuteen rytmiin.
Puhutaanpa vähän addiktiosta. Kirjojakin siitä on kirjoitettu. Luettujen listoilla nousevat kärkisijoille. On keksitty hyvä markkinarako. Kaikeinkarvaiset uskovaiset ovat altista markkinakansaa.
Monien asioiden jatkuva suorittaminen saa aikaan riippuvuuden. Se on todistettu moneen otteeseen ja isolla otoksella. Ei tarvitse epäillä tätä väitettä.
Viina, tupakka. Saattaapa joku pössytellä vahvempia aroma-sätkiäkin. Niillä saa kaalin sekaisin helposti. Monenlaisia asioita voi tehdä liikaa. Äitini siivosi liikaa ja tartutti nurkkien pesuvimman meihin tyttäriinkin. Jouluisin ja juhannukseksi pitää edelleenkin siivota perusteellisemmin. Lapsuudenkodissani tosin kaikki, mikä irti lähti käsivoimalla vietiin ulos ja hakattiin rottingilla. Ihan niin pitkällä en onneksi ole.
Huonojen asioiden lisäksi hyviinkin vaihtoehtoihin voi jäädä koukkuun. Liikuntaankin. Keho vaatii liikkumaan.
Naistenlehdistä (taas) saa lukea juttuja vaikkapa pienten vauvojen äideistä, jotka ovat palautuneet normaalipainoon jo parissa viikossa synnytyksen jälkeen. Onhan sitä käyty monenlaisissa jumpissa ja bikeissä. Joogaa unohtamatta. Mahanahkat ovat siloisia ja nuorekkaita.
Siinä se ero sitten kulkeekin. Mikä on hyödyn ja haitan välinen ero? Onko oma hyvinvointi kaiken muun alleen jyräävä voima? Onko liikunnan harrastaminen tapa jaksaa muiden ihmisten kanssa paremmin vai onko se tapa jaksaa liikkua entistä enemmän?
Onkohan ihmisen päässä joku vipu, joka naksahtaa pois päältä. OFF vaan, eikä sen jälkeen löydy hillitsijää.
Uskoisin, että on.
Sen kanssa pitää ollakin varovainen.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti