Olen ajatellut tänään lääketiedettä. Loistava tieteenala. Jos kolottaa, särkee, repii tai vihloo jostakin jokin, niin voimme soittaa lääkäriin ja varata itsellemme asiantuntijan ajan. Hän on meitä varten sen hetken. Joskus saamme ajan itsellemme kotiin. Meitä pyydetään tulemaan tarkastukseen, kontrolliin tai massatarkastukseen. Ennen vanhaan käveltiin rivissä keuhkokuvaan, nykyään käydään papatestissa tai mammografiassa. Kolestroliakin mitataan aika ajoin. Ajokortin uusimiseen tarvitaan lääkärin suostumus. Mahtavia ihmisiä nuo miehet ja naiset valkotakeissaan.
Lääkäri on valassaan luvannut auttaa, parantaa ja helpottaa kaikin tavoin ihmisen elämää. Kenestä meistä olisi antamaan vastaava lupaus. Suutari tai opettaja antaisi lupauksen tehdä jalkoja hiveleviä saappaita ihmiskunnan parhaaksi tai opettaja vannoisi kasvattavansa kaikista käsiinsä laitetuista lapsista toisia kunnioittavia, empaattisia ja sosiaalisia kansalaisia, joilta ei tietoa päästä puuttuisi.
Joskus parantaminen sattuu, on otettava kokeita ja ne eivät ole aina kivuttomia. Antaisiko kenenkään muun pistellä tai työnnellä itseensä piikkejä, neuloja, putkia tai letkuja? Eipä antaisi. Sitä kestää ja uskoo paranevansa moisien toimenpiteiden jälkeen. Sadisteja ei taida lääkärikunnasta löytyä. En usko. Uskoo ja luottaa lääkäriin kuin kallioon. Ajattelee, että tuo se tietää kaiken sydämestä tai silmästä tai nenäonkaloista.
Lääkäri määräilee lääkkeitä vaivoihin ja kas: ne auttavat. Vaiva poistuu ja olo kohenee. Jaksaa siinä sitten taas töissä ja harrastuksissa reuhkasta. Tai itsetuhoavasti tupakkia poltella tai alkoholia nauttia ylenmärin, vaikkei saisikaan.
Onneksi olen syntynyt nykyaikaan, ei tarvitse keuhkotautiin kupsahtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti