Minulla on ollut moottoripyörä pari vuotta. Sopiva, nätti, helppo ajaa. Soma peli. Halusin oman pyörän nähdäkseni, haluanko ajaa ihan itse, osaanko ajaa. Osasin ja halusinkin, muuten niin hirveästi. Ajessa moottoripyörällä pitää (ainakin aloittelijan) olla koko ajan valppaana ja täydessä toimintavalmiudessa. Istun mieluummin mievon takana ja ajattelen monenlaisia ajatuksia hiljaisuudessa ja tuulen kohinassa auingonpaisteessa ja välillä sateessa. Siitä pidän.
Laitoin Intruderin sitten myyntiin. Sain muutamia englanninkielisä viestejä, joissa kyseltiin, onko pyörä vielä myynnissä. Kun sitten vastasin, että on, sain paluupostissa viestin, jossa pyydettiin laittamaan rahaa tilille, että ostaja pääsisi hakemaan pyörän. Juu ei. Monenlaista yrittäjää on maailmassa. Mutta löytyi sitten viime viikolla ihan oikea ostajakin. Eilen päästiin hinnasta sopimukseen ja mies saapuu pääsiäisen jälkeen hakemaan pyörää.
Pitää tänään hakea pyörä talviteloilta ja päästä ajelemaan.
Haikeaa se on tämäkin. Paljon haikeampaa kuin ensimmäisen auton mynti.
Moottoripyörät ovat enemmän kuin pultteja ja muttereita.
-
1 kommentti:
Pitäis kyllä joskus kävästä sen Intruderin kyydissä :)
Lähetä kommentti