Makoilen sohvalla, viime yö meni kävellessä. Selkä vaivaa tai pikemmin siellä oleva nivel ja sen alapinnan vastakappale. On kulunut. Eikä pelitä niin kuin kunnon nivelen pitää pelittää. Sen kanssa pärjää, kun on kunnon tropit. Kipulaastari tai kunnon nieltävä lääke.
Monia osia ihmiseen voi vaihtaa; lonkkia, polvilumpiota, maksanpalasia, keuhkoja ja sydämiäkin vaihtavat. Selkärankaa en ole kuullut vielä vaihdetun titaanirungoksi tai teräkseksi. Onkohan semmonen mahdollista?
Joskus muinoin kuuntelin naapurinäijän puhetta selkäkivustaan, enkä siihen todellisuudessa uhrannut paljon ajatustani. Kuuntelin, kun hän halusi jakaa vaivaansa. Ei empatianliemi paljon minussa loiskahtanut. Nyt jo osaisin kuunnella ihan eri korvalla. Yöt sanoi hänkin vaikeimmiksi. Yöllähän me lepäämme, asettaudumme vaakatasoon ja annamme rankamme oieta ja unen tulla virkistämään. Mutta jos on kipua, ei uni tule ja kaikessa yön hiljaisuudessa kivut ovat äänekkäimmillään. Oikein räyhäävät. Ja ylös on noustava, käveltävä, taivuteltava, voimisteltava notkeaksi lihakset, jotta ne vievät mennessään rangan antaman kipusignaalin. Näin olen empiirisesti todistanut. Sitten saa taas hetken maata rauhassa, hyvässä lykyssä saattaa käväistä unenhorroksessakin kunnes on taas noustava voimailemaan.
Perhana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti