Kun poikani (kolme) olivat pieniä, heillä oli loistavia omia sanoja ja sanontoja. Niin kaikilla lapsilla.
Esikoiseni kaksospojat Jussi ja Tuomas keksivät esineille omia nimiä.
Asumme maalla ja pellolla kulki traktori kyntöaura perässä. Pojat taisivat kysyä, mitä siinä tapahtuu ja saivat vastaukseksi, että traktori kyntää. Vähän myöhemmin jompi kumpi kertoi nähneensä traktorin ja kyntän. Aurasta tuli loogisempi kynttä.
80-luvulla meilläkin oli vielä lankapuhelin pääasiallinen puhelin, ettei olisi ollut vielä ainoa. Puhelimessa puhutaan, mutta uusverbi jäi perheemme sanastoon lasten keksimänä. Se on puheloimista.
Pienin pojista oli kolme vuotta esikoisveljiään nuorempi ja ei oikein erottanut kaksosia toisistaan. Kertoessaan poikien tehneen tai sanoneen jotakin, sanoi : "Juhhi (Jussi) ja tuo toinenkin Juhhi". Joskus isotveljet olivat sitten muka kiusanneet pienintä, joka tuli kantelemaan itku silmässä "Juhhit kiuhaa"
S-kirjain kiepsahti mukavasti H-kirjaimeksi. Mukavasti varsinkin, kun kossin nimi on Sassa eli itselausuttuna Hahha!
Kuopuksen ja koko perheen lempikatsomista oli tietysti Muumilaakson tarinat. Yksi jakso oli erityisen pelottava. Se on jakso, jossa Muumilaaksoon saapuu Mörkö. Musta, jäätävä, yksinäinen pimeiden teiden kulkija. Jo musiikista pystyi päättelemään, milloin Mörkö saapuu. Pieni,vaalaeatukkainen poika paineli hirsitalomme hirsihullaan viereen piiloon ja kurkisteli sieltä varoen telkkariin päin. Kehoitimme häntä irvistämään Mörölle. Sillä pelkoa sai pienennettyä ainakin puolella. Lopuksi totesimme tietysti, ettei kummituksia tai mörköjä ole olemassakaan. Kului muutamia päiviä ja katsoimme vanhoja valokuvia. Yksi kuvista oli otettu ennen kuopuksen syntymää ja kerroimme hänelle, ettei sinua ollut vielä tässä olemassakaan. Sassa-kuopus suuttui ja sanoi topakasti: "Minä en ole mikään kumituh!" Lapsen päässä kaikki asiat kiertyivät hienosti yhteen. Ja totisesti, hän ei ole mikään kummitus! Rakkaita kaikki lapset <3 p="p"> -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti