Melkoisen kuuma päivä takana. Taisi olla lähempänä 40 astetta tänään. Tuuli kumminkin, mutta se tuntui lähinnä föönin puhallukselta kuumimmillaan. Eipä valiteta silti.
Täällä on paljon siirtotyöläisiä. Viimeksi istuimme Kälän ja Kälän äidin kanssa katmandulaisen nuoren pojan ajamassa taksissa. Kolme kuukautta oli suhannut Abun katuja. Kotona kuului olevan neljän vuoden ikäinen poika. Ilmeisesti myös vaimo. Ikävä tuntui olevan harmaan taksipuseron sisällä.
Taksiyhtiön omistaa omistava suku. Prinssillä ovat töissä, harva meikäläinen on. Yötä päivää. Taksikuskit tekevät vuoroissa töitä: kun osa nukkuu, toiset ajavat. Nuoremmat tekevät vanhempien suhareiden vuoroja ylimääräisinä. Eihän sitä seitsemänkymmppinen enää ole niin vetreä. Se on solidaarisuutta se.
Kirvesmiehillä on myös täällä kysyntää tai noh, ehkä he ovat betonirakentajia. Kaikki ovat muualta. Aamuisin saapuvat kypärät käsissään, sinisissä haalareissaan työhön ja illalla isot harmaat bussiletkat keräävät työmuurahaiset sisuksiinsa ja kuljettavat kaupungin ulkopuolelle aavikolle rakennettuihin parakkikombinaatteihin. Nythän ei ole suurtakaan hätää, kun saa juoda työtä tehdessä mutta ramadanin alkaessa kaikki syöminen ja juominen on kielletty, työ sen sijaan ei.
Taksilla porhalsimme kohti kauneussalonkia. Valkoisiin pukeutuneita olkeakin ohuempia tyttöjä oli heti ovella vastassa ja ottivat meidät hymyilemällä vastaan. Pesivät jalkamme, hieroivat, hankasivat kovettumat ja hemmottelivat kaikin puolin. Filippiinoja olivat Hazel ja Grease. Viimeisen päälle kyselivät, onko nyt kaikki okei madam ja saako olla jotain juotavaa? Omat nurmikonvihertävät jalkapohjat ovat nyt kuin valkopyykistä tulleet, kynnet on hiottu, kiillotettu ja kauniin punaisina ilahduttavat kovasti.
Oikeinkin kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti